Toimintasäännöt

1 § Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli
Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Tahko ry.
Yhdistyksen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki Uudenmaan läänissä.
Yhdistys on perustettu kesäkuun 11 päivänä vuonna 1915 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.  Seuran kieli on suomi. Seuran toiminta-alueena on Hyvinkään kaupunki.

2 § Seuran tarkoitus
Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaa ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa seuran toiminta-alueella siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa kunto- ja terveysliikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua tai liikuntaan liittyvää yhdistystoimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.

3 § Tarkoituksen toteuttaminen

Tarkoitustaan seura toteuttaa:

1. Tarjoamalla:
– kunto- ja terveysliikuntaa
– kilpailutoimintaa
– harjoitus- ja valmennustoimintaa
– ohjaustoimintaa
– liikuntatoimintaa eri ikäryhmille, molemmille sukupuolille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille
– muuta vastaava toimintaa, jonka tavoitteena on edistää kansalaisten fyysistä ja henkistä toimintakykyisyyttä ja hyvinvointia
– tiedotus- ja suhdetoimintaa
– koulutustoimintaa

2. Kiinnittämällä ehdotuksilla, anomuksilla ja aloitteilla viranomaisten ja muiden yhteisöjen huomiota liikuntakysymyksiin sekä vaikuttamalla omatoimisesti liikunnan kehittämiseen ja tarpeellisten harjoituspaikkojen ja -välineiden hankkimiseen ja hoitamiseen.

3. Harjoittamalla julkaisutoimintaa

4. Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Toimintansa tukemiseksi seura voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä hankkia varoja järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittaen kustannus- ja monistus-toimintaa, majoitus- ja ravitsemusliikettä ja bingotoimintaa sekä välittäen jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheiluvälineitä ja -asusteita.

4 § Seuran jäsenyys
Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

5 § Seuran jäsenet
Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi johtokunta hyväksyä henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä.

Kunniajäseneksi voi seuran kokous kutsua johtokunnan esityksestä henkilön, joka on erittäin merkittävästi edistänyt seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.

Kunniapuheenjohtajaksi voi seuran kokous kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toimineen henkilön. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.

Kannattajajäseneksi voi seuran johtokunta hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun. Kannattajajäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta seuran kokouksissa.

6 § Seurasta eroaminen
Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty, mutta eroava jäsen on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti.

7 § Jäsenen eronneeksi katsominen
Johtokunta voi katsoa jäsenen eronneeksi seurasta, jos jäsen on jättänyt kuusi kuukautta sitten erääntyneen jäsenmaksun maksamatta.

8 § Jäsenen erottaminen ja muut kurinpitotoimet
Johtokunta voi erottaa jäsenen, jos tämä on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta, muuten ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvollisuuksiaan, toimii vastoin seuran tarkoitusta tai toimii törkeästi vastoin urheilun eettisiä periaatteita.

Seuran jäsen sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä ja Kansainvälisen lajiliiton antidopingsäännöstöjä.

Dopingrikkomukset ja seuran jäsenelle niistä määrättävät seuraamukset on määrätty edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä.

Seuran jäsen voi joutua korvaamaan dopingrikkomuksella tai urheilun eettisten periaatteiden vastaisesta toiminnasta aiheuttamansa vahingon seuralle ja kansalliselle lajiliitolle sekä kansainväliselle lajiliitolle.

Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin seuralle suorittamiaan maksuja.

9 § Liittymis- ja jäsenmaksut
Varsinaisilta jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosittain seuran syyskokous. Kunniajäseniltä ja kunniapuheenjohtajalta ei peritä maksuja.

Johtokunnalla on oikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen suorittamisesta sekä nimetä jäsen ainaisjäseneksi, jos hän on suorittanut liittymis- ja jäsenmaksut ja ollut seuran jäsenenä vähintään kaksikymmentä vuotta tai on suorittanut kertakaikkisena suorituksena kymmenen vuoden jäsenmaksut tai on tehnyt seuralle huomattavia urheilullisia, taloudellisia tai muita palveluksia.

Ainaisjäsen on vapaa jäsenmaksuvelvollisuuksista.

10 § Seuran varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset
Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään helmi-huhtikuussa ja syyskokous loka-joulukuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää johtokunta. Seura voi järjestää ns. hybridikokouksia, jolloin viralliseen kokoukseen voi osallistua myös etäyhteyden välityksellä.

Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen seuran kokoukseen on julkaistava vähintään seitsemän päivää ennen kokousta sanomalehti-ilmoituksella seuran varsinaisen kokouksen määräämässä lehdessä tai seuran kotisivulle laitetulla ilmoituksella.

11 § Kevät- ja syyskokous
Kevätkokouksen asiat
1. Avataan kokous
2. Valitaan kokoukselle
a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa d) ääntenlaskijat
3. Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet
4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
5. Esitetään johtokunnan laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien antama lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille
7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
8. Päätetään kokous

Syyskokouksen asiat
1. Avataan kokous
2. Valitaan kokoukselle
a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa d) ääntenlaskijat
3. Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet
4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
5. Päätetään mitkä liikunta- ja urheilulajit ovat seuran ohjelmassa tulevana toimikautena
6. Päätetään jäsenyydestä muissa järjestöissä ja yhteisöissä
7. Vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus
8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio
9. Valitaan jäsenten keskuudesta johtokunnan puheenjohtaja joka toinen vuosi
10. Valitaan johtokunnan muut jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle
11. Valitaan yksi (tai kaksi) tilintarkastajaa ja vastaava määrä varatilintarkastajia
12. Päätetään seuran edustajista niihin järjestöihin ja yhteisöihin, joissa seura on jäsenenä, sekä päätetään tavasta jolla seuran kokouskutsut julkaistaan
13. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
14. Päätetään kokous

Asioista, joita seuran jäsenet haluavat kevät- tai syyskokouksen käsiteltäviksi, on tehtävä johtokunnalle kirjallinen esitys viimeistään 30 päivää ennen kokousta.

12 § Seuran ylimääräinen kokous
Seuran ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi, seuran kokous niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa seuran äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä johtokunnalle kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koolle kutsuttu.

Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenet ovat tehneet siitä edellä mainitulla tavalla esityksen.

13 § Pöytäkirja
Seuran, sen johtokunnan, jaostojen ja valiokuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokousten pöytäkirjat ovat kokousten puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava.

Johtokunnan, jaostojen ja valiokuntien pöytäkirjat tarkistetaan heti tai seuraavassa kokouksessa.

14 § Äänestys
Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä.

Jokaisella liittymismaksunsa ja kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella viisitoista vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla sekä ainaisjäsenellä, kannattajajäseniä lukuun ottamatta, on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää.

15 § Seuran hallinto
Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa johtokunta, johon kuuluu kahdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja, ja kahdeksi toimintavuodeksi valitut kuusi jäsentä ja kaksi varajäsentä. Johtokunnan jäsenistä ja varajäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Ensimmäisellä kerralla eroaa puolet arvan perusteella.

Johtokuntaan valitaan sekä miehiä että naisia, ellei erityisiä syitä ole. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Johtokunta valitsee lisäksi sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt, jotka voidaan valita myös johtokunnan ulkopuolelta.

Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet johtokunnan jäsenistä kirjallisesti sitä vaatii.

Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla.

Johtokunnan tehtävänä on erityisesti
1. Toteuttaa seuran kokouksen päätökset
2. Johtaa ja kehittää seuran toimintaa
3. Valita tarvittavat jaostot, valiokunnat ja työryhmät sekä niiden puheenjohtajat
4. Vastata seuran taloudesta
5. Pitää jäsenluetteloa
6. Tehdä seuran toimintakertomus ja tilinpäätös
7. Tehdä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten
8. Hoitaa seuran tiedotustoimintaa
9. Hyväksyä ja erottaa jäsenet sekä päättää jäseniä koskevista kurinpitotoimista
10. Valita ja erottaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan
11 Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä
12. Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joita seuran etu vaatii
13. Luovuttaa tilit tilintarkastajille tarkastettavaksi vähintään kolme viikkoa ennen kevätkokousta.

16 § Tilivuosi
Seuran toiminta- ja tilivuosi on 01.11.-31.10.

17 § Nimenkirjoittajat
Yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus on puheenjohtajalla ja johtokunnan valitsemalla toiminnanjohtajalla.

18 § Jaostot
Jaostot voivat päättää sisäisestä toiminnastaan kuitenkin siten, että seuran johtokunta vahvistaa jaoston tekemät oikeustoimet.

19 § Sääntöjen muuttaminen
Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.

20 § Seuran purkaminen
Seuran purkamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava erikseen seuran purkamisesta.

21 § Seuran varojen luovuttaminen
Jos seura on päätetty purkaa, sen varat on luovutettava johonkin seuran toiminta-alueen liikuntakasvatusta edistävään tarkoitukseen purkamisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti. Pesänselvitysmiehinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt.
Seuran purkamisesta on ilmoitettava yhdistysrekisteriin.

22 § Saavutetut jäsenoikeudet
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

23 § Edustaminen seuran joukkueissa
Pelaaja on velvoitettu edustamaan Hyvinkään Tahkoa omassa ikäluokassaan, mikäli seuralla on tarjota vastaavaa sarjatasoa (SM, kilpasarja, pelisarja) oleva joukkue. 

Seuran etu pitää aina mennä yksittäisen pelaajan edun edelle.